sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

CorkboardMe


Perjantain otin (taas) lomapäiväksi töistä ja vietin sen naapurikunnassa Kuusamossa koillismaalaiselle yhdistyväelle tarkoitetussa Sosiaalisen median koulutuksessa. Osa päivän annista oli minulle jo tuttua, kiitos tämän Virtuaali-AMK:n kurssin, mutta tuli siellä silti uuttakin asiaa. Esimerkiksi opin käyttämään melko näppärää vimpainta, josta en ollut aiemmin kuullutkaan: http://corkboard.me.

CorkboardMe on siis nimensä mukaisesti virtuaalinen ilmoitustaulu, johon jokaisella taulun klikkauksella saa uuden tyhjän lapun (ihan PostIt-lapun näköisen). Lappuja on saatavana viittä eri väriä ja lapun koko kasvaa sitä muka kuinka paljon siihen kirjoittaa. Ehdottomasti parasta tässä SOME-sovelluksessa on se, että se ei vaadi minkäänlaista rekisteröitymistä tms. ja se on ilmainen. Riittää kun jaat/kerrot kavereillesi oman CorkboardMe-taulusi osoitteen eli linkin ja toiset pääsevät kirjoittamaan samalle taululle. Joka kerta kun aloittaa uuden CorkboardMe-taulun, siihen tulee uusi tunnus, jolla juuri sen ilmoitustaulun löytää.

Positiivista tässä sovelluksessa on myös se, että se ei vaadi käyttäjältä minkään muun ohjelman käyttöä tai rekisteröitymisiä, ei tarvitse olla edes sähköpostia eikä tarvi olla Facebookissa tms. vaan kaikki voivat käyttää Corkboardia. Testasin tätä kavereiden kanssa äsken ja pelasi tosi hyvin, ei vaadi minkäänlaista "sisäänajoa" :)
Eli toimii tosi hyvin suljetun ryhmän viestimiseen, jollaista kurssin alkutaipaleella kaipailinkin.

Perjantaipäivän kouluttaja kertoi, että esim. Danske Bank on antanut henkilöstölleen suosituksen/ohjeen olla käyttämättä sähköpostia henkilöstön sisäiseen tiedottamiseen, sähköpostin sijaan DanskeBank suosittaa käyttämään esim. CorkboardMe-ilmoitustaulua tai Yammeria. Perusteluna se, että sähköpostiin hukkuu viestit kun niitä pompotellaan henkilöltä toiselle eikä kukaan välttämättä ota vastuuta asiasta vaan siirtää sen eteenpäin, ja aikaa kuluu hukkaan jos joku ei olekaan paikalla ja viesti odottaa ko. henkilöä.

4 kommenttia:

  1. Minäkin innostuin kokeilemaan tuota luettuani postauksesi. Vaikuttaa näppärältä ja erittäin helppokäyttöiseltä. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava tuttavuus! Mitä mieltä itse olet ajatuksesta, että sähköposti kovarvattaisiin tällaisilla muistilapputyyppisillä ratkaisuilla? Äkkiseltään pelkään, ettei tieto kulje senkään vertaa kuin nyt. Olen toki mielelläni väärässä. :-)

    VastaaPoista
  3. Joo, ei sitä kokonaan voi hylätä, kun ainahan tulee postia organisaation ulkopuolelta. Mutta nimenomaan sisäiseen tiedottamiseen jokin muu kuin sähköposti saattaa olla parempi ratkaisu. Ja esim. kaveriporukan keskinäiseen viestimiseen, kun vaikkapa suunnitellaan jotain yhteistä juttua. Tämä versio on hyvin yksinkertainen eikä sovellu minkään tiedostojen jakamiseen. Minä ainakin mieluummin käytän tämäntyyppistä välinettä kuin soittamalla sopimista, koska en koskaan puhelimessa muista sanoa kaikkea mitä olisi pitänyt, tässä voi myöhemmin lisätä jos jotain tulee mieleen:)

    VastaaPoista
  4. Semmoinen miinus tälle virtuaali-ilmoitustaululle on sanottava, ettei siitä selviä milloin viestit on kirjoitettu eli ei voi tietää mikä on uusin:( Olisi hyvä, jos joka lappuun tulisi automaattisesti päiväys ja klo-aika, pitäisköhän lähettää palautetta:)

    VastaaPoista