Perustimme tänään uudet facebook-sivut (vai pitäisiköhän sitä kutsua fb-profiiliksi?) Päätalo-keskukselle, alku meinasi olla hieman takkuista ja luulimme jo, ettei FB vain halua "alkaa" meitä, mutta sepä vaatikin vain muutaman tunnin miettimisaikaa ja sitten sivu löytyi nimellä hakemalla. Fb on jännä tapaus sikäli, että jos siitä on jonkin asian oppinut viime viikon perjantaina, niin ei se välttämättä enää tänään menekään samalla tavalla. Mutta alku on nyt olemassa ja siitä on hyvä jatkaa.
Päätimme siis yhdistää voimamme, onhan meitä useampi toimija saman kyltin alla ollut jo vuoden 2009 heinäkuusta lähtien, kun Päätalo-keskus virallisesti avattiin. Päätalo-keskuksessa toimii Taivalkosken kunnankirjasto, Päätalo-instituutti, Taivalkosken kunnan kulttuuripalvelut sekä Taivalkosken kansalaisopisto (rehtorin toimisto). Aikaisemmin kirjastollamme on ollut oma fb-profiili ja kansalaisopistolla on myös oma ja se tulee säilymäänkin erillisenä, ainakin toistaiseksi. Päätalo-instituutin ja kulttuuritoimen mukaantulo sosiaaliseen mediaan on siis aivan uutta.
Nyt uuden yhteisen otsikon alle voivat siis edellä mainitut toimijat kirjoitella omista tapahtumistaan, oletamme näin yhdessä toimimalla saavamme virkeän ja eläväisen profiilin. Ensimmäinen homma on saada otetuksi kunnollisia kuvia ja löytää meille yhteinen logo, pitäneeköhän pykätä kilpailu pystyyn... Toivon ja oletan, että tämä sikäli pieni asia kaiken muun "oikean" työn rinnalla lisää entisestään sitä kuuluisaa yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä, jota kaikissa virallisissa pumaskoissa aina niin kovasti toitotetaan:)
Alku ainakin vaikuttaa enemmän kuin positiiviselta, jo 18 tykkääjää ja profiili on ollut olemassa vasta muutaman tunnin:)
Olen ymmärtänyt, että FB:ssä on iso rooli sillä, miten paljon tekee yhteistyötä muiden yritysten kanssa, esim. tykkää toisesta yrityksestä, lisää linkin, kertoo postauksissa tms. Tällöin asiakkaat/mahdolliset sellaiset löytävät profiiliin helpommin. Kumppanuusmarkkinoinnilla ja yhteistyöllä on siis merkitystä niin fyysisesti kuin sosiaalisessa mediassa saavutettavassa näkyvyydessä ja tunnettuudessa. Henkilökohtaisesti olen löytänyt joitain mielenkiintoisia tuotemerkkejä ja yrityksiä juuri toisten profiileista tai kavereiden tykkäyksistä/kommenteista.
VastaaPoista