SoMe sovelluksia
SoMen sovelluksista kerron ensiksi Sumo Paintista, joka on suomalaisen Sumo Oy:n luoma ilmainen kuvankäsittelyohjelma. Sumo Paintissa on samat perustoiminnot kuin maksullisissakin kuvankäsittelyohjelmissa eli sillä voi luoda, muokata ja tallentaa kuvia joko omalle koneelle tai verkkoon.
Ohjelmaa ei tarvitse ladata omalle koneelle vaan se toimii täysin verkossa, mistä johtuen ohjelma saattaa joskus jumittua, mutta siitä selviää kun tallentaa tekeleensä riittävän usein ja kylmän rauhallisesti sulkee ohjelman ja avaa taas uudelleen ja jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäi. Perustoimintojen lisäksi ohjelmasta löytyy työkaluja vaativampaankin kuvankäsittelyyn.
Sosiaaliseen mediaan Sumo liittyy palvelun ympärille rakennetun yhteisöllisen verkoston ansiosta. Palvelun yhteisöllinen ulottuvuus mahdollistaa kuvien ja piirrosten jakamisen muiden käyttäjien kesken sekä julkaistujen teosten arvostelemisen. Sumoon olen itse tutustunut ensi kertaa noin kuukausi sitten Kuvankäsittely-kurssin alkaessa, johon kuuluvat harjoitustehtävät tehdään Sumolla.
Seuraavaksi ajattelin tutustua johonkin minulle ennestään aivan tuntemattomaan sovellukseen. Valitsin Vimpaimet-listalta ensin MindMeister-ohjelman, jolla voisi nimensä mukaisesti tehdä mindmapin eli aivoriihen eli miellekartan. MindMeister-ohjelman etusivulla luvataan rekisteröityä ilmaiseksi, mutta ilmaista on vain 30 päivän kokeiluversio, minkä jälkeen ohjelma muuttuisi maksulliseksi, minimimaksu 4 $/kk. En siis rekisteröitynyt MindMeister-käyttäjäksi lainkaan, vaan valitsin listalta seuraavan eli SpiderSribe -ohjelman, joka myös on tarkoitettu mindmappien jakamiseen verkossa.
SpiderSribe on ilmainen ja vaatii rekisteröitymisen. Sillä voi laatia mindmapin, joka voi sisältää muistiinpanoja, tiedostoja (esim. Word-dokumentin), kuvia, karttoja ja kalenterimerkintöjä. Valmiin mindmapin voi jakaa joko julkiseksi tai yksityisesti tietyille henkilöille, joiden täytyy myös rekisteröityä palvelun käyttäjäksi ennenkuin saavat mindmapin näkyviinsä. Kovin suuria tiedostoja ei ilmaisversioon eli 3 Mt mahdu, lisätilaa voi tietysti ostaa. Mindmapin tekijä voi myös valita, saavatko toiset pelkästään lukuoikeuden vai muokkausoikeuden.
Itse en oikein keksi SpiderScribelle käyttöä ainakaan nyt, mutta varmaan yrityksissä ja muissa organisaatioissa tällaiselle on käyttöä esim. palaverien runkomateriaaliksi, ja miksei esim. opettaja voisi tällä tavalla lähettää oppitunnin ohjelman esim. sijaisopettajalle tiedoksi:)
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Olethan huomannut, että Sumopaint on myös pilvipalvelu eli tiedostot voi tallentaa verkkoon ja niitä ei välttämättä tarvitse laittaa muiden nähtäväksi. MindMap-sovelluksia löytyy paljon (katso myös opeblogista) ja niillä voi tehdä joko muistiinpanoja, jonkin käsitteen kuvausta tai vaikka pohjaa prosessikaaviolle. Tämä esittelemäsi sovellus on siinä mielessä hyvä, että siihen saa liitettyä myös Word-dokumentteja ja kuvia.
VastaaPoista