perjantai 4. toukokuuta 2012

SOME kiinnostaa senioreitakin

Vaikka kurssi taitaa virallisesti olla jo ohi, en malta olla vielä linkittämättä uutista, jonka bongasin tälle aamulle. Aihe kun liippaa erittäin läheltä niin tätä kurssia kuin omaa työtä sekä harrastustoimintaa yhdistyksissä. Varmasti  seniori-ikäisissäkin on halukkuutta osallistua someen. Kirjastoissa on järjestetty tietotekniikkaan perehdyttäviä koulutuspäiviä senioreille, nyt asialla on Maa- ja kotitalousnaiset omalla projektillaan. Hyvä!
http://yle.fi/uutiset/sosiaalinen_media_kiinnostaa_senioreita/6080416

2 kommenttia:

  1. Varmasti halukkuutta on someen ja onneksi kirjastot ovat asialla ja hyvä, että muuta tarjontaakin on luvassa. Seniorit ovat yksi mahdollinen syrjäytymisvaarassa oleva ryhmä, ainakin silloin kun kaikki palvelut laitetaan nettiin.

    Jatka vaan kirjoittelua blogissasi. Osa tämän kurssin opiskelijoista aloitti vähän myöhemmin ja osa tekee kurssin loppuun kesän aikana. Joten on mukava jos jossain blogissa on elämään kurssin jälkeenkin. Tässähän sinulla on oiva paikka kerätä itsellesi some-tietoutta helposti löydettävään paikkaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että vanhemmillekin järjestetään tällaisia, some ei ole vain nuorille. Omat vanhempanikin hyötyisivät tällaisesta kurssista, heille kun yhden näppäimen painaminenkin tuntuu joskus olevan liian monimutkaista ;)

    VastaaPoista